Trubaduuri syntymäpäiville

Trubaduuri syntymäpäivilleTrubaduuri tuo mukavaa tunnelmaa syntymäpäiväjuhliin. Puheiden ja onnittelujen jälkeen on kiva kuunnella elävää musiikkia ja tanssia tunnettujen kappaleiden tahtiin.  Oli kyseessä sitten 30-, 40-, 50- tai 60-vuotisjuhlat, löytyy yli neljänsadan kappaleen valikoimasta kaikille mieleiset laulut. Tarjolla on kappaleita rauhallisesta taustamusiikista aina räväkkään rokkiin asti!

Yleensä olen aloittanut esiintymisen soittamalla rauhallista taustamusiikkia ruokailun ja/tai kahvin yhteydessä ja huolehtinut väliaikamusiikista puheiden ja muun ohjelman välillä. Sen jälkeen voin soittaa menevämpää poppia, iskelmää ja rokkia yleisön toiveiden ja halujen mukaan.

Illan aikana voimme jakaa pöytiin kappalelistoja, joista vieraat saavat toivoa kappaleita livejukeboksi -tyyliin. Ja jos joukossa on innokkaita laulajia niin voimme kokeilla myös livekaraokea, jossa säestän laulajaa kitaralla ja sanat katsotaan paperista.

Olen usein pitänyt myös ”Biisikärpänen” -tietokilpailun, jossa joukkueet muistelevat kappaleiden sanoja. Esitän lauluja ja tehtävänä on kirjoittaa paperille kappaleen kertosäkeen sanoja. Voimme myös tunnistaa kappaleita intron perusteella:)

Tuon mukanani laadukkaan Bosen äänentoistojärjestelmän, jonka voi kätevästi yhdistää tietokoneeseen jolloin voimme soittaa hittimusiikkia ”DJ -tyyliin”. Tuon tarvittavat piuhat mukanani.

Normaalisti tulen paikalle jo ennen juhlien alkua ja voin olla paikalla puoleen yöhön asti. Asun Tampereella, mutta teen keikkoja noin 200 kilometrin etäisyydellä Jyväskylästä Helsinkiin ja Porista Lahteen.  Voit lukea asiakkaiden palautetta ”Palaute” -sivulta ja katsoa videoita sivupalkista klikkaamalla!

Ota yhteyttä niin kerron lisää!

Rokkaavin terveisin,
Aki ”Koo” Korhonen
posti@akikoo.fi
040-9102010

Referenssejä

– Satoja synttärikeikkoja

– Satoja hääkeikkoja

– Satoja yritystapahtumia

Alla mainittuna muutamia yrityksiä, joissa olen saanut käydä esiintymässä. Joissakin useamminkin:)